Apua rukoilen tähdiltä kirkkailta,
sillä mietin saako sydäntä koskaan korjaantumaan,
joskus kyynelin pyydän lohdutusta,
ja kovaan ääneen tahdon kipuni huutaa,
mutta ääni kulkee metsän läpi hiljaisena,
jota kukaan ei kuule,
ei kuulu takaisin edes kaikua,
sydänkin täynnä sirpaleita ja haavoja,
eikä kukaan huomaa kipua,
mutta silti jaksan taistella,
sillä tiedän tän muuttuvan paremmaksi,
jään siis tänne vielä odottamaan,
jos vaikka parempi huominen olisi tulossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti